| || Etusivu | | | Eläinhoitola | | | Yhteystiedot ja linkit || |
| || Galleria | | || Iines | | | Tuloksia | | | Bordeauxindoggi | | | Pommit | | | Sukutaulut | | | Pennut || |
![]() |
![]() |
(Kuvat Kaija Unhola Koiramme-lehti)
Kasvatustyöni on pienimuotoista koirien kasvatusta ja se tapahtuu kotioloissa maalla. Kaikki koirani asustavat perheemme keskellä sulassa sovussa kissojemme, Vilman, Viljon ja Lemmyn kanssa. Olen Bullmastiffit ja Mastiffit ry:n jäsenkasvattaja, Suomen Kennelliiton sitoumuskasvattaja ja SUKOKAn jäsenkasvattaja .
Ensimmäisen bullmastiffini hankin aikoinani Kaarina Jolkiselta, Fatlady´s kennelistä Kalkkisista.
Tutustuin rotuun ja sen ympärillä pyörivään elämään melkein kymmenen vuotta, ennenkuin tein ensimmäisen pentueeni.Näin opin tuntemaan paljon rodun kanssa touhuavia ihmisiä ja ennen kaikkea koiria.
En koskaan tuijota koirassa pelkkiä titteleitä,sillä mielestäni ulkomuodollisesti täydellisestä ja ruumiillisesti terveestä koirasta ei ole iloa jos sen "korvienväli" ei ole kohdallaan.
Tällä hetkellä laumaani kuuluvat Martta 6½v (Suvimarjan Merlizza) ja Kerttu 2v (Suvimarjan Rosalie).
![]() |
![]() |
![]() |
(Kuvat Johanna Kuru)
Kasvatustyössäni minulle on erittäin tärkeää rodunomaisen ulkomuodon ja terveyden lisäksi luonne. Sen muokkaamisessa myös kasvattajalla on erittäin tärkeä osuus jo niiden ensimmäisten kahdeksan elinviikon aikana, jotka pennut kasvattajan luona viettävät.Pentulaatikossa opitaan monia tärkeitä asioita omalta emältä ja muodostetaan se tuiki tärkeä kontakti ihmiseen. Kun sitten pennut muuttavat perheittensä luo, haluan seurata heidän elämäänsä ja kehitystään sekä olla omistajien tukena koko koiran eliniän. Vain siten voin oppia ja kehittyä kasvattajana.
![]() |
(Kuva Johanna Kuru)
On tärkeää antaa pennun ostajalle riittävästi tietoa rodusta jotta hänellä on mahdollisimman hyvät eväät yhteiselämään koiransa kanssa. Olen koonnut ns.pentukansioon kaikenlaista tietoa rodusta yleensä ja sen terveydestä, harrastusmahdollisuuksista, näyttelyistä, koulutuksesta, tapakasvatuksesta, koirasta laumanjäsenenä, koiran suhteesta lapsiin, muihin koiriin ym. sekä tietoa juuri kyseessä olevasta pentueesta ja sen taustoista.
Minusta on erittäin tärkeää että kasvattini pääsevät koteihin, jossa bullmastiffin ottaminen on harkittu teko, ei hetken mielijohde. Vaikka se otettaisiin "vain" perhekoiraksi, tarvitsee sen kasvattamiseen sosiaaliseksi ja "tervepäiseksi" yksilöksi paneutua ihan jokapäiväisessä elämässä.

